Olen toiminut yrittäjänä, yritysjohtajana, hallitusammattilaisena ja investorina yli 10 vuoden ajan. Tällä hetkellä suurimman siivun päivittäisestä huomiostani haukkaa omistamani yhtiö Nordic Health Academy. Yhtiö tarjoaa koulutuksia, jotka päivittävät terveys- ja liikunta-alan ammattilaisten osaamisen uudelle tasolle, jolla voidaan turvallisesti ja tehokkaasti palvella aiempaa laajempaa kohderyhmää, tuottaa tuloksekasta elintapahoitoa ja jotka edistävät moniammatillista yhteistyötä.
Koko työurani ajan olen päässyt kehittämään isolla kädellä myynnin, markkinoinnin ja asiakaskokemuksen ratkaisuja erilaisissa yrityksissä. Olen myös tottunut niin työelämässä kuin sen ulkopuolellakin tekemään työtä ja yhteistyötä huipputiimeissä, joissa kovakaan työnteko ei tunnu työltä.
Blogikirjoittamiseni ensisijainen tarkoitus on kehittää itseäni kirjoittajana, joten palaute – etenkin aiheeseen osuva – on tervetullutta. Jaan blogissa ajatuksiani kasvujohtamisen teemaan liittyen. Toivottavasti blogistani on hyötyä sinulle lukijana merkittävää kaupallista lisäarvoa.
Vuosien aikana korvieni väliin on kertynyt valtava määrä kokemusta ja tietoa myynnistä, johtamisesta, tuotteistamisesta, kouluttamisesta sekä valmentamisesta. Pyrin jakamaan tätä osaamista avoimesti verkostolleni työkaverina, myyjänä, investorina ja hallitusammattilaisena. Tätä samaa teen tietenkin myös täällä Kasvujohtaminen-blogissa.
Jos sinulla on loistavia ideoita, kuinka voimme tehdä yhdessä parempaa liiketoimintaa liiketoimintaa ja parantaa samalla edes hieman maailmaa, niin ole rohkeasti yhteydessä!
Kasvujohtaminen-blogin suosituimpia artikkeleita
Voittava myyntistrategia – Myynnin johtamisen peruskivi
Myyntisuppilo euroiksi – Kuinka rakennan menestyvän myyntifunnelin
Vaikuttava myyntiesitys – Myynnin johtamisen tärkein työkalu
Tapani Määttä, LinkedIn
+35850 302 0753
tapani.maatta@nha.fi